Menu
A+ A A-

Mummon uunilihapullat ja mutterinakkeja

Lihapullat mutterinakitTällä kertaa tehdään ihan peruslihapullia, mutta terveellisemmin eli uunissa kypsennettyinä. En malttanut kuitenkaan vastustaa kiusausta, vaan lisäsin osaan taikinasta hieman chilijauhetta. Makua saa olla reilusti meidän pöydässä.

Tarvitset:
500 g jauhelihaa (itse käytin puoliksi hyvää luomujauhelihaa ja puolet halpaa paistijauhelihaa)
2 rkl korppujauhoja
1 dl maitoa, kermaa tai lihalientä
2 kananmunaa
1,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta

Tee näin:
1. Sekoita korppujauhoihin nesta ja lisää loput ainekset.
2. Nosta ruokalusikalla tasamittaisia annoksia ja pyörittele pulliksi.
3. Paista lihapyörykät leivinpaperilla peitetyllä uunipellillä 225 asteen lämmössä 5-10 minuuttia.

Vinkki: Kannattaa tehdä samalla isompi annos ja pakastaa niitä pienemmissä erissä. Pyörykät sulavat paistinpannulla nopeasti. Lisää loppuvaiheessa sekaan kolmeen osaan leikatut nakit. Leikkaamalla viillot päihin, saat niistä mutterinakkeja, tai niin sanottuja nauravia nakkeja. Sopii tarjottavaksi esimerkiksi lohkoperunoiden tai makaronin kanssa.