Menu
A+ A A-

Arjen nopeat reseptit

Väriä viikkoon: helpot grillivihannekset

grillivihanneksetSanotaan, että terveellinen ruoka sisältää viittä eri väriä. Tästä saa hyvän startin, ja vau mitkä maut. Helppo tehdä grillissä tai uunissa. Nämä vihannekset syötiin grillatun lohen kanssa, lisukkeena valmista hollandese-kastiketta ja 5 minuutin keitetty kananmuna jokaiselle.

Tarvitset:
Vihanneksia esim.
1 punasipuli
nippu parsaa
kirsikkatomaatteja
tomaattilohkoja
tuoretta yrttiä, esim. rosmariini
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä

Tee näin:
1. Asettele vihannekset uuninkestävään vuokaan. Itse käytin paistoalustana myös leivinpaperia, niin pääsee helpommalla tiskillä.
2. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Lisää tuoretta yrttiä sekä kevyesti oliiviöljyä.
3. Hauduta uunissa 180 asteessa tai grillissä, kunnes parsat tuntuvat al denteltä eli purutuntumaa saa olla, mutta ei kovaa.

Mikäli käytät porkkanaa, leikkaa se kapeiksi suikaleiksi, jotta ne ehtivät valmistua samassa ajassa. Voit halutessasi lisätä parmesanraastetta vihanneksien päälle, jos haluat voimakkaampia makuelämyksiä.

Vinkki! Parsaa voi myös keittää suolalla maustetussa vedessä 3-6 minuuttia. Ota raaka parsa käteen ja anna napsahtaa poikki siitä kohdasta, mistä se itse haluaa, näin vältät helpoiten tyven puumaisen osan.

Mausteiset lammaslihapullat tomaattikastikkeessa

lammaslihapullat2Vaihtelua lihapulliin. Maku, joka vie Turkkiin tai Marokon maisemiin. Pannulla herätetyt mausteet saavat lihapulliin ihanan aromaattisen maun. Mieto tomaattikastike on hyvä pari ja antaa ruoalle mehevyyttä. Voit halutessasi lisätä mozzarella-ricottaseosta nokareina lihapullakastikkeen päälle ja gratinoida hetki uunissa.

Meillä tätä tarjottiin myös pääsiäisenä isommalle joukolle. Kastiketta tehtiin tuplamääränä ja lihapullia oli 100. Lisänä tarjoiltiin riisin sijasta skånen perunoita (resepti) ja paistin asemaksi riitti hyvin yksi hyvin marinoitu porsaan sisäfilee. Hyvin maistui!


Tarvitset:
1 rkl fenkolin siemeniä (tai juustokuminaa)
2 valkosipulin kynttä
3 cm pala tuoretta inkivääriä
1 punainen chili
1 sipuli
350-400 g lampaan jauhelihaa

Kastikkeeseen:
1 sipuli
1 tl raastettua inkivääriä
1 rkl garam masala
1 tl kurkumaa
400 g murskattua tai paseerattua tomaattia
lime
oliiviöljyä paistamiseen
turkkilaista jogurttia tai mozzarella- ja ricottajuustoa

Tee näin:
1. Jauha fenkolinsiemeniä morttelilla ja paahda sen jälkeen paistinpannulla.
2. Hienonna valkosipulin kynnet ja lisää ne, raastettu inkivääri, pilkottu chili ja hienonnettu sipuli fenkolinsiementen joukkoon. Voit pilkkomisen sijasta laittaa kaikki edellä mainitut ainekset mikseriin ja hienontaa ne sillä tahnaksi. Anna jäähtyä hetki.
3. Lisää jauheliha ja sekoita kulhossa. Pyöritä 20 lihapullaa. Paista lihapullia kevyesti, ne jatkavat kypsymistä kastikkeen joukossa.
4. Laita paistinpannulle hieman öljyä ja lisää pilkottu sipuli, inkivääriraaste, garam masala –mauste ja kurkuma ja kuumenna niitä noin 5 minuuttia.
5. Lisää tomaattimurska ja loraus vettä ja anna hautua vielä toiset 5 minuuttia. Lisää lihapullat, peitä kannella ja anna kiehua hiljaisella 15 minuuttia. Kypsennä uuninkestävässä vuoassa uunissa, jos haluat lisätä juuston pinnalle. Pilko haarukalla mozzarellajuusto ja sekoita sekaan muutama lusikallinen ricottajuustoa. Nosta nokareina kastikkeen päälle.
6. Jos et lisää juustokuorrutetta, koristele turkkilaisen jogurtin raidoilla ja tarjoile riisin ja limen kanssa. Tarjoa lisukkeena myös lisää jogurttia lisättäväksi annoksen päälle.

Sesonkiruokaa: parsa-katkarapusalaatti

parsasalaattiTämä on kokeilemisen arvoinen ruoka. Helppo tehdä ja herkullinen maku, terveellistäkin! Parsa on tässä reseptissä valmistettu keittämällä, mutta sitä voi myös paistaa tai grillata.

Tarvitset:
500 g vihreää parsaa
katkarapuja
Kananmunia
kirsikkatomaatteja
lime tai sitruuna
parmesanraastetta
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä

Tee näin:
1. Ota kiinni parsan tyvestä ja keskiosasta ja napsauta poikki. Näin saat aivan tyviosan puumaisen osan poistettua.
2. Laita parsat kiehumaan kiehuvaan ja suolalla maustettuun veteen ja anna kiehua noin 5 minuuttia tai kunnes ne tuntuvat haarukalla pistettäessä kypsiltä, mutta vielä hieman rapsakoilta. Valuta vesi pois ja ripottele päälle hieman oliiviöljyä ja parmesanraastetta.
3. Nosta sulaneet katkaravun pyrstöt parsojen päälle ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
4. Keitä kananmunat lisäämällä ne kiehuvaan veteen ja anna kiehua 6 minuuttia. Kuori, halkaise ja lisää salaattiin.
5. Lisää tomaatit, sitruunanmehua ja hieman sitruunan tai limen raastetta.

Appelsiinikrepsit - raikas aurinkoinen jälkiruoka

mandariinitAppelsiineista tai mandariineista syntyy ihanan raikas herkku helposti. Sopii lettujen kanssa, mutta luulen että maistuisi myös jäätelön tai mutakakun seurana. 

Tarvitset:
4-5 appelsiinia (tai vastaava määrä mandariineja)
1 dl juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia
tomusokeria
kourallinen pähkinöitä tai manteleita

Tee näin:
1. Kuori sitrukset ja leikkaa lohkot irti yksitellen. Laita lohkot kulhoon.
2. Kaada päälle hunaja tai vaahterasiirappi
3. Murskaa pähkinöitä hieman pienemmiksi ja ripottele sekaan.
4. Sirottele päälle tomusokeria. 

 

Kiireessä voi syntyä herkkuja: nopea curry-kana

nopea curry kanaJos kaapista löytyy ylijäänyttä riisiä ja rasia valmiiksi kypsennettyä kanaa (esim. Korpela myy ja osoittautui ihan kelvolliseksi tähän), saat hetkessä aikaan todellisen arkiherkun. Sopii myös maustamattomien broilersuikaleiden reseptiksi.

Tarvitset:
riisiä (basmati)
kypsennettyä broileria kuutioina tai suikaleina
1 rkl punaista currytahnaa
2 tomaattia
1 paprika
1 pieni chili
3-5 rkl ketsuppia
1-2 rkl soijaa
loraus vettä
mustapippuria
paprikajauhetta
kevätsipulia

Tee näin:
1. Keitä riisi ja paista broileri, mikäli niitä ei löydy valmiina. Lisää broilerin joukkoon currytahna ja sekoita.
2. Lisää kuutioitu tomaatti, silputtu paprika, chili, soija sekä ketsuppi. Kaada vettä sen verran, että paistos pysyy kosteana ja lisää vettä tarvittaessa kypsennyksen aikana.
3. Lisää mausteet ja tarkista maku. Tarjoile kevätsipulisilpun kanssa.

Ruokaisa lohimuhennosleipä

LohimuhennosleipaNopeasti syntyvä herkku illanistujaisiin tai välipalaksi. Jälleen yksi tapa tarjota kalaa niillekin, jotka sitä muuten eivät juuri syö. Ja kokille, joka ei juuri kalaa kokkaa.

Suosittelen kokeilemaan iänikuisen, joskin herkullisen, tillin sijasta myös muita loheen sopivia yrttejä. Jos yrttejä ei löydy tuoreena, käy sipaus kuivattuakin yrttiä.

Tarvitset:
lohisuikaleita
sipuli
kurkkua
paprika
creme fraichea tai kermaviiliä
suolaa
mustapippuria
tuoretta yrttiä, esim. basilikaa tai kirveliä
oliiviöljyä
hyvää tummaa leipää

Tee näin:
1. Kuori ja silppua sipuli. Kuumenna pari ruokalusikallista öljyä paistinpannulla ja lisää sipulisilppu. Anna kuullottua hetki.
2. Lisää lohisuikaleet (osta valmiina maustamattomia suikaleita tai leikkaa suikaleet itse) ja anna kypsyä keskilämmöllä sipuleiden kera. Lisää mausteet ja pari lusikallista creme fraichea.
3. Lisää leipäviipaleelle pari lusikallista lohimuhennosta. Lisää päälle lusikallinen creme fraichea sekä kurkku- ja paprikasuikaleita. Rouhi päälle hieman mustapippuria.

Meksikolainen kanakastike ja kasvismuhennos

meksikolainen kasvis kanakastikeVaikka tarveainelista näyttää pitkältä (itse inhoan sellaisia ruokia), on näistä suurin osa vain mausteita eli helppo lisätä. Ja jos jokin mausteista puuttuu, ei sekään haittaa.

Tätä voi tehdä kalan, lihan tai kanan päälle muhennokseksi tai syödä sellaisenaan, esimerkiksi tacoissa tai tortillan sisällä. Lopputulosta kehuttiin niin paljon, että tätä on tehtävä uudestaan - pian ja paljon!

Tarvitset:
400 g kanafileitä (maustamattomia)
2 paprikaa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl tomaattipyreetä
1 rkl fariinisokeria
1 tl pimento eli kuivattua paprikajauhetta
ripaus kanelia
2,5 dl vettä
0,5 kanaliemikuutiota tai 2 rkl kanafondia
1 tl suolaa
mustapippuria
2 dl crème fraichea tai kermaviiliä
2 rkl oliiviöljyä

Tee näin:
1. Paista broilerfileet kevysti kullanruskeiksi.
2. Suikaloi paprika ja silppua sipulit. Kuumenna oliiviöljyä paistinpannulla ja lisää silputut vihannekset. Anna hautua, kunnes ne ovat pehmeitä.
3. Kuumenna vesi ja lisää liemikuutio tai fondi. Lisää mausteet vihannesten joukkoon ja lisää kanaliemi.
4. Lisää lopuksi crème fraiche tai kermaviili ja tarkista onko suolaa ja pippuria riittävästi.
5. Sivele kevyesti oliiviöljyä uunivuoan pohjalle ja lado broilerfileet sen pohjalle. Kaada päälle kastike
6. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile riisin tai perunoiden kera.

 

Täyteläinen porkkanakeitto

porkkanakeittoIntohimoani on sosekeitot, mutta ne eivät juurikaan kuulu ruokalistalleni. Miksi? Ensinnäkin olen aiemmin joutunut syömään ne yksin, ja toiseksi, jostain syystä saan roiskittua sauvasekoittimella keitot aina pitkin keittiön seiniä. Siis joka ainoa kerta:-)

Nyt päätin tehdä jälleen uuden yrityksen. No, kaikki pitivät sopasta ja keksin, että mikäli sauvasekotinta ei nosta ylös vatkaamisen aikana, pysyy keittiö ja kokki puhtoisina. Tein tällä kertaa keiton uunissa paahdetuista vihanneksista ja tuoreesta inkivääristä, jolloin keittoon jää suutuntumaa. Oikean samettimaisen puuron saa, kun keittää vihanneskuutiot pehmeiksi ja käyttää ne keitinliemen kera.

Tarvitset:
750 g porkkanoita
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
7 dl kasvis- tai kanalientä
1-2 cm pala inkivääriä
puolikas punainen chili
oliiviöljyä
1 lime
loraus soija- tai muuta kermaa
timjamia
suolaa tai 2 rkl soijaa
mustapippuria
(2 rkl hunajaa)
(kookoskermaa, kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia keiton päälle tarjoiltaessa)

Tee näin:
1. Kuori ja pilko porkkanat ja sipulit sekä hienonna valkosipuli silpuksi. Levitä vihannekset uunipellille, lisää pari oksaa tuoretta timjamia (poista kuivat varret, tuoreen yrtin voi korvata 2 tl kuivattua timjamia). Kaada vihanneksien päälle pieni loraus oliiviöljyä ja lisää halutessasi hunaja. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia.
2. Lämmitä valmis kasvisliemi tai valmista liemi liemikuutiosta (1 liemikuutio 1 litraan vettä).
3. Kaada kypsennetyt vihannekset kulhoon tai tehosekoittimen astiaan ja lisää kasvislientä niin paljon, että seos pysyy juoksevana. Hienonna vihannekset sauva- tai tehosekoittimella. 
4. Siirrä soseutetut vihannekset ja loput kasvisliemestä kattilaan. Lisää raastettu inkivääri sekä limen mehu ja hienonnettu chili, mustapippurirouhe ja suolaa tai soijaa. Sekoita tasaiseksi ja anna hautua noin puoli tuntia.
5. Lisää lopussa loraus kermaa, tarkista mausteet, anna keiton kuumentua uudestaan ja tarjoile. Koristeeksi hieman kookoskermaa tai maustamatonta jogurttia sekä tuoretta timjamia. Myös loraus hyvää oliiviöljyä ja pala hyvää maalaisleipää tai chiapattaa sopii hyvin keiton seuraksi.

Terveelliset banaaniohukaiset

banaaniohukaisetJauhottomat ja paistamiseen käytettyä rasvaa lukuunottamatta rasvattomat ohukaiset on täyttävä aamiainen tai välipala. Tarjoile tummasta suklaasta rouhitulla raasteella tai mansikkasurvoksen ja kookoshiutaleiden kera.

Tarvitset:
1 banaani
2 kananmunaa (mieluiten luomu)
voita tai margariinia paistamiseen

Tee näin:
1. Riko banaanin rakenne haarukalla.
2. Lisää kananmunat ja sekoita kunnes rakenne on tasainen.
3. Paista.

Terveelliset spelttisämpylät

spelttisampylatTuore leipä maistuu aina, ja terveellistäkin vielä - kyllä maistuu! Näitä sämpylöitä voi nauttia hyvällä omallatunnolla.

Tarvitset:
5 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
3 rkl siirappia
1 tl suolaa
8-10 dl spelttijauhoja 
4 dl speltti- tai muita hiutaleita
reilu 1/2 dl oliiviöljyä

Tee näin:
1. Mittaa kulhoon lämmin vesi, vähintään kädenlämpöisenä. Lisää siirappi, suola, lähes kaikki jauhot sekä oliiviöljy nesteen joukkoon. Sekoita taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja lisää jauhoja jos taikina tuntuu liaan pehmeältä työstää sämpylöiksi. Taikina saa kuitenkin jäädä melko pehmeäksi, koska sitä pehmeämpiä sämpylöitäkin siitä saat. 
2. Peitä kulho leivinliinalla, nosta lämpöiseen paikkaan ja anna taikinan nousta 30 minuuttia.
3. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Sämpylöistä saa tasakokoisia, kun jaat taikinan kahteen osaan, pyörität tangoksi ja leikkaa 15 osaan. Voit ripotella palojen päälle vielä jauhoja, jotta niitä on helpompi käsitellä.
4. Pyörittele jokainen pala kämmenien välissä pyöreiksi sämpylöiksi ja nosta leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Peitä sämpylät leivinliinalla ja anna nousta jälleen 30 minuuttia.
5. Paista sämpylöitä 225 asteessa noin 5 minuuttia. Riko lasiin kananmuna ja vatkaa sen rakenne rikki haarukalla. Voitele sämpylät munaseoksella ja jatka paistamista vielä noin 8 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat kauniin kullanruskeita. 

Tiesitkö, että speltti- eli alkuvehnä on vanha viljalaji, johon nykyinen vehnä polveutuu. Se sisältää runsaasti kuituja sekä enemmän proteiineja kuin vehnä. (Lähde: Wikipedia)

Thaimaalainen Tom yam -kookoslohikeitto

tom yam kookoslohikeittoLämmittävä ja herkullinen keitto on yllättävän helppo tehdä. Makumaailma lämmittää ja vie sinut matkalle. Tarjoile keiton kanssa tuoretta hyvää leipää.

Lohen sijasta voi keiton tehdä sienistä tai tofusta ja se maistuu ihan sellaisenaankin. Kaapista ei löytynyt kasvis- eikä kanalientä, joten korvasin sen miedolla lihaliemellä, hyvin onnistui silti.

1 prk kookosmaitoa
1 l kana- tai kasvislientä
pieni pala tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl Tom Yam -tahnaa
3 rkl kalakastiketta
1 limetin raastettu kuori ja 4 kaffir limetinlehteä
1 limetin mehu
400 g lohifilettä
50 g munanuudeleita

Annoksen koristeeksi:
korianteria
pala punaista chiliä

Tee näin:
1. Kuumenna kattilassa tilkka kookosmaitoa ja lisää joukkoon raastettu inkivääri ja valkosipuli. Anna seoksen kiehua noin 5 minuuttia.

2. Lisää loput kookosmaidosta, kana- tai kasvisliemi, kalakastike sekä limetin lehdet, limetinkuoren raaste ja Tom Yam –tahna.
Anna keiton kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia.

3. Paloittele nahaton ja ruodoton lohi kuutioiksi. Lisää lohi ja nuudelit keiton joukkoon, anna kiehua vielä noin 4 minuuttia. Tarjoile tuoreen korianterisilpun ja hienonnetun chilin kera.

Retroruokaa - nakkikastiketta uunivuokaperunoilla

nakkikastikePitihän tätä kokeilla, kun äidin tekemästä ihanasta perunavuoasta jäi vielä vähän seuraavalle päivälle. Siitä se idea lähti. Joskus todella kauan sitten söimme useankin kerran aurajuustouuniperunoita nakkikastikkeella. Vähän tuunattiin, mutta hei, se toimii vieläkin!

Kastikkeeseen lisättiin paprikaa tuomaan rakennetta ja raikkautta, ja perunavuokaan muutama nokare Aurajuustoa, jonka jälkeen paistos käytettiin nopeasti uunissa. Lisänä keitettyjä ruusukaaleja ja tomaattia - sekä tietysti sinappia ja ketsuppia. Ihan retroa!

Tarvitset:
1 pkt esim. grillinakkeja
1 sipuli
pala punaista ja keltaista paprikaa
4-5 dl vettä
0,5-1 lihaliemikuutio
3 rkl vehnäjauhoja
1 rkl tomaattipyreetä
2 rkl soijaa
1 rkl paprikajauhetta
1 dl soijakermaa (ruokakermakin käy)
mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä paistamiseen

Tee näin:
1. Silppua sipuli, suikaloi paprikat ja pilko nakit. Kuumenna oliiviöljy ja kuullota sipulit ja nakit kevyesti. Lisää lopussa paprikat ja anna hautua hetki.
2. Sekoita vehnäjauhot tilkkaan vettä ja lisää paistoksen sekaan koko ajan sekoittaen. Lisää myös loput vedestä.
3. Murenna lihaliemikuutio kastikkeen joukkoon ja lisää loput mausteet sekä soijakerma. Anna hautua noin 15 minuuttia hiljalleen.

Vinkki: Vaikka pakasteena myydään valmiita sinihomejuustoperunoita, tekisin laatikon joko itse tai lisäisin kermajuustoperunoihin muutaman sinihomejuustonokareen. Juusto maistuu paremmalta, kun sitä ei ole sekoitettu tasaisesti vaan joukossa on sattumia.

Proteiiniannos kahdelle, noin 25 g per annos

proteiiniannosProteiini on mielekkäämpää syödä ihan aidossa muodossaan. Tällainen annos syntyi kahdelle ja hyvältä maistui. Proteiinia kertyy arviolta noin 25 g per ruokailija.

Broilerfileellä ja parilla juustoviipaleella saa pitoisuuden nousemaan entisestään. Annos sisältää myös paljon hyviä rasvoja sekä vitamiineja. Pitoisuudet voi tarkistaa Finelin sivustolta.

Tarvitset:
1 avokado
2 viipaletta ruisleipää
2 luomukananmunaa
suolaa, mustapippuria
2 jogurttia
kourallinen cashew-pähkinöitä
rasvatonta luomumaitoa

Tee näin:
1. Paista kananmunat.
2. Leikkaa avokado puoliksi ja poista kivi. Lusikoi sisus kummallekin leivälle ja mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla.
3. Nosta kananmunat avokadoleiville. Tarjoile leivät jogurtin, rasvattoman luomumaidon ja pähkinöiden kera.

Helppo ja maistuva pikaruoka tonnikalasta

tonnikalaruisleivatVuosien ajan on meillä ruokakatastrofit hoidettu tällä pikareseptillä. Tonnikalan tilalle sopii hyvin myös kinkku tai esimerkiksi ylijäänyt jauhelihakastike.

Tarvitset:
ruisleipää
1 prk tonnikalaa paloina öljyssä
pari siivua juustoa
ketsuppia

Tee näin:
1. Levitä tonnikala tasaisesti ruisleiville ja lisää hiukan juustoa.
2. Lisää päällimmäiseksi ketsuppia. Ketsupin voi halutessaan laittaa myös tonnikalan alle.
3. Lämmitä mikrossa 0,5 - 1 minuuttia.

 

Setsuuritapasleivät

setsuuritapasleivatJoskus tilanne tekee mestarin. Pysähdyimme matkailuautolla iltamyöhään hollantilaiselle leirintäalueelle, emmekä olleet käyneet juuri tankkaamassa ruokavarastoa – ja tällaista syntyi.

Tämä makuyhdistelmä olisi jäänyt kokematta, jos ei ainoa ylijäänyt leipä olisi ollut makeahkoa setsuuria. Ranskalaisen sinapin sijasta Turun sinappi sopi tähän täydellisesti. Annoksesta tuli kahden juuston iltapala, kun leivät tarjoiltiin fetajuustosalaatin kera. Kokeile ja ihastu!

Tarvitset:
setsuurileipää
sinappia (Turun sinappia)
mozzarellajuustoa
Pari timjaminoksaa
1 rkl oliiviöljyä

Tee näin:
1. Voitele leipäviipaleet ohuesti sinapilla ja kuumenna öljy paistinpannulla.
2. Paista leipiä ensin sinappipuoli alaspäin, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Käännä.
3. Lisää mozzarellaviipaleet ja timjaminoksat ja paista kunnes leipien alapuolikin on saanut vähän väriä. Mausta halutessasi suolalla ja mustapippurilla.

One-pot-wonder aurajuustokanaa uunissa

one pot wonder broilerArkea helpottava ja tiskeiltä säästävä ruoka sopii hyvin kiireisellekin. Tämä on myös hyvin helppo tehdä: kaikki ainekset pataan, pata uuniin ja valmista tuli.

Ruokakokeilu aiheutti kummastusta keittiössä ja minulta kysyttiin "syödäänkö me oikeasti tuota". Veden joukkoon lisätyt broilerfileet eivät totisesti aiheuta hurmaannusta, mutta lopputulos ratkaisee. Käytin runsaasti aurajuustoa, noin puoli pakettia, mutta vähempikin riittää. Mikäli et pidä aurajuustosta, voi sen korvata myös esimerkiksi sulatejuustolla tai esimerkiksi paistinpannulla haudutetuilla sipulirenkailla ja paprikasuikaleilla.

Tarvitset:
2,5 dl riisiä
5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
4-5 kpl broilerin ohutfileitä
1 pussi pakastemaissia
aurajuustoa
mustapippuria

Tee näin:
1. Mittaa riisi ja vesi uunivuokaan. Murenna lihaliemikuutio ja lisää joukkoon.
2. Lisää broilerfileet vierekkäin riisin päälle ja lisää mustapippuria.
3. Laita uuniin 200 asteeseen 15 minuutiksi.
4. Nosta vuoka uunista ja lisää 1-2 rkl aurajuustoa jokaisen fileen päälle sekä maissit fileiden väleihin.
5. Kypsennä broilerpataa vielä noin 40 minuuttia tai kunnes fileet ovat kypsentyneet ja lähes kaikki vesi imeytynyt riisiin. Ohutfileet kypsyvät nopeammin, mutta jos käytät tavallisia fileitä, tarkista niiden kypsyys leikkaamalla yksi filee kahtia.