Menu
A+ A A-

Arjen nopeat reseptit

Mummon uunilihapullat ja mutterinakkeja

Lihapullat mutterinakitTällä kertaa tehdään ihan peruslihapullia, mutta terveellisemmin eli uunissa kypsennettyinä. En malttanut kuitenkaan vastustaa kiusausta, vaan lisäsin osaan taikinasta hieman chilijauhetta. Makua saa olla reilusti meidän pöydässä.

Tarvitset:
500 g jauhelihaa (itse käytin puoliksi hyvää luomujauhelihaa ja puolet halpaa paistijauhelihaa)
2 rkl korppujauhoja
1 dl maitoa, kermaa tai lihalientä
2 kananmunaa
1,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta

Tee näin:
1. Sekoita korppujauhoihin nesta ja lisää loput ainekset.
2. Nosta ruokalusikalla tasamittaisia annoksia ja pyörittele pulliksi.
3. Paista lihapyörykät leivinpaperilla peitetyllä uunipellillä 225 asteen lämmössä 5-10 minuuttia.

Vinkki: Kannattaa tehdä samalla isompi annos ja pakastaa niitä pienemmissä erissä. Pyörykät sulavat paistinpannulla nopeasti. Lisää loppuvaiheessa sekaan kolmeen osaan leikatut nakit. Leikkaamalla viillot päihin, saat niistä mutterinakkeja, tai niin sanottuja nauravia nakkeja. Sopii tarjottavaksi esimerkiksi lohkoperunoiden tai makaronin kanssa.

Vaihtelua ja väriä ruokiin, kokeile tätä huikeaa yhdistelmää

juusto mango mansikkasalaattiVäriä arkeen! Tarjoa esimerkiksi grilli- tai uunilohen kanssa välillä jotain muuta. Kokeile tätä näyttävää ja houkuttelevan värikästä salaattia.

Tarvitset:
pala mangoa
pala hunajamelonia
pala leipäjuustoa
muutama mansikka
mustapippuria
sormisuolaa

Tee näin:
1. Pilko mango, hunajameloni ja leipäjuusto kuutioiksi ja asettele tarjoiluastiaan.
2. Lisää mustapippuria ja muutama hippunen sormisuolaa.
3. Leikkaa mansikat pitkittäin tikuiksi ja asettele salaatin pinnalle ruudukoksi.

Miten makkarakeitto voi olla näin hyvää?

makkarakeittoTätä voisi sanoa taikasopaksi, sillä ei ole väliä kuinka ison kattilallisen tai padan sitä keittää, se loppuu aina kesken. Siitä pitävät nekin, jotka eivät makkarakeitosta pidä. 

En osaa sanoa muuta syytä tällaiseen suosioon kuin kehittämäni makukombo. Vesimäiset, laihat litkut sikseen, tämän sopan pitää puhutella kaikilla makuaisteilla.

Sipulista ja ketsupista makeutta, sinapista happamuutta, lihaliemestä suolaisuutta ja umamia sekä pippurista tulisuutta. Maistele sopiva makuyhdistelmä välillä maistelemalla. Eri makujen pitää maistua kielen kärjellä, sivuilla, takaosassa. Siitä syntyy täyteläinen ja puhutteleva maku. Psst. pätee myös muihin ruokalajeihin.

Makkaraksi olen valinnut vaihdellen erilaisia, mutta niin se vain on, ettei Sinisen lenkin voittanut tässä tapauksessa ole. Tätä keittoa kannattaa valmistaa myös flunssakautena, sillä keitolla on potilasta voimistava vaikutus;)

Tarvitset:
2 litraa vettä
1,5-2 lihaliemikuutiota (mieluiten ilman nitriiniä)
1 Sininen lenkki -makkara
1 pussi keittojuureksia (tai käytä tuoretta porkkanaa, lanttua ja purjoa)
8 perunaa
2 sipulia
vajaa dl ketsuppia
1 rkl sinappia
mustapippuria

Tee näin:
1. Laita vesi kiehumaan ja lisää lihaliemikuutiot.
2. Pese ja kuori tarvittaessa perunat. Kuutioi ja lisää keitinveteen.
3. Kuori ja silppua sipulit ja lisää keittoon.
4. Kuori ja kuutioi makkara samankokoiseksi kuin perunat ja lisää keittoon.
5. Lisää ketsuppi, sinappi ja melko runsaasti mustapippuria. Muista kuitenkin, että mustapippurin maku voimistuu kuumetessa eli lisää mielummin loppuvaiheessa lisää kuin liikaa heti alussa.
6. Keitä hiljaisella lämmöllä noin 1 tunti. Lisää loppuvaiheessa keittojuurekset. Kuori välillä vaahto pois keiton pinnasta ja sekoita.
7. Nauti sinapin ja ruisleivän kera.

Helppo, halpa ja herkullinen: Omenaherkku

omenaherkkuKotimaisista omenoista kannattaa tehdä sesonkiaikaan muutaman kerran tätä omenaherkkua, omenahyveenäkin tunnettua paistosta. Sokerin ja rasvan määrää säätämällä saat terveellisen välipalan tai jälkkäriherkun. Tarjoile maidon, vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Tarvitset:
3-4 omenaa (mieluiten luomu)
4 dl kaurahiutaleita
100 g margariinia tai voita
vajaa dl sokeria
kanelia

Tee näin:
1. Vuoraa uunivuoka voipaperilla tai voitele hyvin.
2. Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi kuorineen ja asettele vuoan pohjalle tasaiseksi pinnaksi.
3. Ripottele päälle kanelia.
4. Sulata margariini ja lisää voisula kaurahiutaleiden joukkoon. Lisää sokeri ja sekoita tasaiseksi ryynimäiseksi seokseksi.
5. Levitä kauraseos tasaiseksi kerrokseksi omenoiden päälle.
6. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia tai kunnes kunnes paistos on kullanruskeaa.

Lohta thaityyliin: chili-inkiväärilohi

chili inkivaari lohiKyllästyttääkö lohi? Kokeile välillä jotain aivan erilaista. Helppo resepti, joka loihtii esiin raikkaan eksoottisen maun. Näyttävämmän version saat, kun kuutioit kalan ja teet vartaita. Sitruuna marinoi lohen kauniin vaaleaksi.

Tarvitset:
Lohifilee (marinadi riittää noin puolikkaaseen)
2 pientä sitruunaa tai 2 limeä
1 valkosipulinkynsi
2 rl raastettua tuoretta inkivääriä
4 tl kalakastiketta
puolikas chili
mustapippuria

Tee näin:
1. Aseta lohifilee leivinpaperilla peitetylle uunivuoalle. Mikäli teet vartaita, valitse paksumpi pala fileestä. Poista nahka terävällä veitsellä ja kuutioi noin 3 x 3 cm kokoisiksi kuutioiksi. Laita puiset grillitikut likoamaan veteen noin puoleksi tunniksi, jotta ne eivät pala uunissa tai grillissä.
2. Purista sitruunoiden mehu pieneen kulhoon, raasta valkosipuli ja inkivääri joukkoon. Lisää kalakastike ja aivan pieneksi silpuksi leikattu chili sekä hieman mustapippuria.
3. Levitä seos lohen pintaan ja anna marinoitua noin 20 minuuttia.
4. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai grillissä läpikypsäksi (ihanteellinen sisälämpötila on 48 astetta).

Pikarisotto ravitsee isommankin porukan

risotto nopeastiPikarisotto ravitsee isommankin porukan nopeasti. Tee kerralla isompi määrä, niin alkuviikon ruokailut on hoidettu kerralla.

Tarvitset:
keitettyä riisiä (mahdollisesti lihaliemikuution kanssa keitettyä)
400 g jauhelihaa
1 pussi herne-maissi-paprika -pakastetta
soijaa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä paistamiseen
sitruuna

Tee näin:
1. Keitä riisi jos ei sitä ole ennestään ylijääneenä.
2. Paista jauheliha ja mausta soijalla, mustapippurilla sekä suolalla.
3. Lisää paistetun jauhelihaan joukkoon kypsä riisi. Anna mehustua hetken pienellä lämmöllä välillä käännellen.
4. Lisää joukkoon pakastevihannekset ja anna hautua vielä n. 10 minuuttia. Jos risotto vaikuttaa kuivalta, voit lisätä pienen vesi- tai lihaliemitilkan joukkoon. Tarjoile sitruunalohkojen kera.

Vinkki! Riisiruoat eivät sovi oikein pakastettaviksi, joten arvioi kuinka paljon ruokaa tarvitset noin kolmen päivän aikana.

Vihreä lohi-avokadosalaatti

vihrea lohisalaattiJääkaapin inventaario on hyvä tehdä tasaisin väliajoin, koska muuten kaappiin unohtuu helposti pilaantumaan hyviä ruoka-aineksia. Käytä mielikuvitusta ja kokkaa. Tällaista herkkua syntyi oman jääkaapin aarteista.

Tarvitset:
grillattua lohta
basmatiriisiä
0,5 avokadoa
kurkkua
fenkolia
halloumijuustoa
retiisi
mustapippuria
oliiviöljyä

Tee näin:
1. Suikaloi kurkku ja fenkoli ohuiksi tikuiksi. Annostele fenkolia varovaisesti, sillä siinä on voimakas maku.
2. Viipaloi halloumijuusto 0,5 cm:n viipaleiksi ja paista kummallekin puolelle kaunis väri paistinpannulla kuumennetussa oliiviöljyssä (n. 1 rkl).
3. Kokoa salaattiainekset ja leikkaa juustohöylällä muutama viipale retiisistä koristeeksi väriä antamaan. Mausta kevyesti mustapippurirouheella ja lisää hieman oliiviöljyä.

Kokin välipalaleipä: avocado & kananmunapäällysteellä

Kokin valipalaleipaKiireessä tulee tartuttua ensimmäisenä syötävissä olevaan vaihtoehtoon. Tässä pika-apu, joka on jopa terveellinen - ja täyttävä - ja herkullinen! 

Varoitus: sisältää kuituja, hyviä rasvoja ja proteiinia;)

Tarvitset:
leipäviipale (itse käytin revittyä ruisleipää)
0,5 avocado
1 kananmuna

Tee näin:
1. Kauho avocadopuolikkaan sisus ruokalusikalla leipäviipaleen päälle. Murskaa kevyesti haarukalla painelemalla siten, että se peittää koko leivän.
2. Paista kananmuna ja nosta leivän päälle.
3. Lisää muutama hiutale suolaa.

Välimerellinen täyteläinen lohikastike

Välimerellinen lohikastikeNopeasti valmistuva lohikastike maistuu pastan, riisin tai perunoiden kanssa. Helppo tapa nauttia viikottainen kala-annos ja maistuu myös niille, jotka vierastavat kalaruokia (ruodoton, mehukas & maukas).

Tarvitset:
ruodoton pala uuni- tai grillilohta (myös savustetut sopivat hyvin)
1 prk soijakermaa (voi korvata ruokakermalla tai kermalla)
1 sipuli
1 rkl kalakastiketta tai puolikas lihaliemikuutio murennettuna
mustapippuria
kirsikkatomaatteja
basilikaa
oliiviöljyä

Välimerellinen pastakastike annosTee näin:
1. Pilko sipuli silpuksi, kuumenna 1 rkl öljyä paistinpannulla ja lisää sipulit.
2. Lisää kala varovasti paloina. Käsittele kalaa hellästi, jotta se ei murene muruiksi kastikkeeseen vaan pysyisi paloina. Kypsennä hetki.
3. Lisää kerma ja mausteet.
4. Pilko kirsikkatomaatit neljään osaan ja lisää kastikkeen joukkoon. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
5. Lisää tuoretta basilikasilppua.

Ruisomeletti - nopea, helppo ja terveellinen munakasleipä

ruisomelettiPikaruoka, joka maistuu kaiken ikäisille ja on nopea väsätä - ja vieläpä terveellinen. Munakasseos pannulle, päälliset päälle ja ruisleipä alle. Siinä se.

Tämän reseptin opetin ensimmäisenä omille lapsille, jotta osaavat tehdä ruokaa itselleen tarvittaessa. He ihastuivat munakkaaseen Riikan laatuhotellissa, jossa oli oma omeletti- eli munakaskokki. Kotiin päästyämme oli käytävä ostamassa Stockalta nuorille oma munakaspaistinpannu. 

Tarvitset:
2 kananmunaa
pieni tilkka maitoa ja/tai vettä
suolaa ja mustapippuria
Päälle esimerkiksi:
paprikaa
voileipäkinkkua
tomaattia
juustoraastetta
Alle:
Ruisleipä (voideltu)

Tee näin:
1. Riko kananmunien rakenne rikki ja lisää n. 2-3 rkl nestettä sekä suola ja mustapippurirouhe.
2. Kuumenna paistinpannulla pieni tilkka oliiviöljyä tai voita. Lisää munakasseos.
3. Lisää haluamasi päällysteet, mutta muista ettet hukuta munakasta. Se maistuu hyvältä jopa sellaisenaan.
4. Anna kypsyä hiljalleen, kunnes munaseos on hyytynyt.
5. Voitele leipä, esimerkiksi revitty ruisleipä on tähän reseptiin mainio. Siirrä munakas leivän päälle.

Perinteinen kotiruoka: itsetehty makaronilaatikko

makaronilaatikkoMakaronilaatikko maistuu kaikille, ikään katsomatta. Mutta miksi niin usein törmää laatikkoon, joka on tiivis kuin tiiliskivi? Tällä reseptillä rakenteesta tulee pehmeä ja täyteläinen.

Meillä tykätään syödä sekä uunituoreeltaan eli aivan pehmeänä että hetken levänneenä (tai jääkaapissa säilytettyä). Kaikki menee, aina.

Tarvitset:
1 pussi makaroneja (myös täysjyvämakaroni sopii)
1 litra maitoa
2 kananmunaa
250-400 g jauhelihaa
(sipulia)
mustapippuria
valkopippuria
suolaa
(oreganoa)
öljyä/voita

makaronilaatikko tyovaiheTee näin:
1. Laita makaronit kiehumaan pussin ohjeen mukaan, valuta ja kaada voideltuun uunivuokaan.
2. Mikäli haluat käyttää sipulia, kuutioi ne ja hauduta kevyesti paistinpannulla. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Mausta mustapippurilla ja suolalla.
3. Sekoita jauheliha makaronien sekaan.
4. Kaada osa maidosta kulhoon (tai kattilaan jossa keitit makaronit) ja vispaa kananmunat sekaan. Lisää loput maidosta ja mausta valkopippurilla, suolalla ja oreganolla.
5. Kaada munamaito makaronien joukkoon ja sekoita/liikuttele kauhalla aineksia varovasti niin, että myös makaronien sisukset imevät itseensä munamaitoa.
6. Paista uunissa n. 40 minuuttia 200 asteessa.

Syksyn sadonkorjuu: maistuva kesäkurpitsapizza

kesäkurpitsapizzaKesäkurpitsa toimii pitsan täytteenä mainiosti ja on kaupan päälle vielä terveellinen sekä edullinen vaihtoehto. Raaka-aineen maussa sinänsä ei ole luonnetta, mutta oikean kumppanin kanssa syntyy siitä maistuva täyte.

Jos haluat pizzan valmiiksi vauhdilla, käytä puoivalmistepakettia, jossa on valmis pohja sekä tomaattikastike.

Tarvitset:
kesäkurpitsakuutioita
pieni kourallinen choricon tai muun voimakkaan makkaran kuutioita tai voimakkaasti maustettua jauhelihaa tai lihakuutioita
Mausteet:
tuoretta tai kuivattua oreganoa
suola
mustapippuri
oliiviöljyä
pizzapohja
tomaattia
sipulia
juustoraastetta


Tee näin:
1. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy kuumaksi ja lisää makkara tai liha ja paista kevyesti.
2. Lisää kesäkurpitsakuutiot ja anna paistua välillä käännellen hiljaisella lämmöllä, kunnes kesäkurpitsat ovat kypsiä. Älä paista niitä liian pehmeiksi.
3. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Lisää oregano.
4. Valmista pizzapohja tai käytä puolivalmistetta.
5. Mikäli pizzapohjapaketin mukana ei ole valmiskastiketta, kiehauta sellainen paseeratusta tomaatista, johon lisätään mausteiksi puolikas lihaliemikuutio, mustapippuria ja suolaa.
6. Lisää tomaattikastike pizzapohjalle ja sen päälle kesäkurpitsaseos, tomaatti- ja sipuliviipaleita sekä hieman juustoraastetta. Jätä osa oreganosta tarjottavaksi tuoreena pizzan päällä.
7. Paista ohjeen mukaan uunissa tai grillissä.

Terveellinen ja maistuva pyttipannu kesäkurpitsasta

kesäkurpitsa pyttipannuKun kesäkurpitsa-aika on parhaimmillaan, on vaikea keksiä reseptejä, joihin tätä lähes ilmaista tarveainetta tarvittaisiin rutkasti. Tässä se on: pyttis. 

Tarvitset:
kesäkurpitsakuutioita
pieni kourallinen chorizon tai muun voimakkaan makkaran kuutioita
timjaminoksa
suola
mustapippuri
oliiviöljyä

Tee näin:
1. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy kuumaksi ja lisää makkara. Huom. Jos makkara on rasvaista, käytä öljyä vain pieni tilkka. Anna makkaran "hikoilla" hetken.
2. Lisää kesäkurpitsakuutiot ja timjaminoksa. Anna paistua välillä käännellen hiljaisella lämmöllä, kunnes kesäkurpitsat ovat kypsiä. Älä paista niitä liian pehmeiksi.
3. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.

Miten couscous-salaatista saa maistuvan?

couscous salaattiCouscousia helpompaa raaka-ainetta saa hakea. Silti olen lukuisat kerrat pettynyt sen liian arkiseen ja mitättömään luonteeseen. Lopulta onnistuin, eikä se ollut vaikeata vaan vaati vain pari niksiä. Näin couscous palasi keittiön kaapin perusvarustukseen.

Couscousin sekaan pitää pilkkoa vihanneksia siten, että niitä on lähes puolet. Allaolevalla määrällä syntyy noin 6 henkilön salaatti. Salaatti maistuu hyvin vielä seuraavanakin päivänä, jopa kylmänä.

Tarvitset:
2 dl couscousia (mielellään kokojyvää)
reilut 2 dl vettä
suolaa
mustapippuria
tomaattia
sipulia/sipulinvarsia
kurkkua
oliiviöljyä
(myös esimerkiksi maissi ja herneet sopivat tähän salaattiin)
maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä

Tee näin:
1. Keitä vesi. Kaada couscous kulhoon ja kaada 2 dl kiehuvaa vettä päälle. Peitä kannella tai foliolla. Säästä ylijäänyt vesi siltä varalta, että kaipaat couscousiin lisää kosteutta myöhemmin). Anna hautua paketin ohjeen mukaan.
2. Pilko vihanneksia lähes sama määrä kuin olet valmistanut couscousia.
3. Möyhennä valmis couscous kuohkeaksi esimerkiksi haarukalla ja lisää vihannekset, tilkka oliiviöljyä ja mausteet. Tarjoile jogurtin tai kermaviilin kanssa. Laita tarjolle myös oliiviöljyä ja mustapippuria niille, jotka haluavat niitä lisätä.

Vinkki! Couscous-salaatti sopii esimerkiksi grillilohen kanssa, kuten kuvassa (katso lohen ohje täältä).

 

Salaatti joka tuo kesän mieleen: perunatonnikalasalaatti

TonnikalaperunasalaattiTämä salaatti, ja etenkin sen kastike, hurmaavat ja yllättävät. Ihanan selkeitä, herkullisia makuja. Jokaisella puraisulla avautuu uusi makumaailma. Voisi sanoa melkein sudeksi lampaan vaatteissa, sillä vaatimattoman ulkoasun alta paljastuu makujen sinfonia.

Tarvitset:
0,5 kg perunoita
1 purkki tonnikalapaloja öljyssä
3 retiisiä
pala punasipulia
pala fenkolia
3 kananmunaa (mieluiten luomu)
tuoretta salviaa ja timjamia tai muuta tuoreyrttiä
salaattia ja rucolaa

Kastikkeeseen:
0,5 dl hyvää oliiviöljyä (extra virgin)
1,5 rkl balsami- tai punaviinietikkaa
1 rkl hienonnettua sipulinvartta tai ruohosipulia
1 rkl hienonnettua basilikaa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Tee näin:
1. Keitä perunat suolavedessä, mutta varo ettei niistä tule ylikypsiä, jolloin ne eivät pysy siisteinä lohkoina. Kaada vesi pois, anna vesihöyryn poistua ja paloittele 4-6 palaan riippuen perunoiden koosta. Poista kuoret tarvittaessa.
2. Keitä kananmunia 8 minuuttia. Jäähdytä kylmässä vedessä, kuori ja leikkaa puolikkaiksi tai lohkoiksi.
3. Viipaloi sipuli ja fenkoli ohuiksi siivuiksi veitsellä sekä retiisit juustohöylällä.
4. Valuta tonnikalapurkista ylimääräiset öljyt pois.
5. Kokoa salaatti ja lisää 2-3 rkl tuoreyrttisilppua pinnalle.
6. Sekoita kastikeainekset kulhossa tai kannellisessa lasipurkissa ja tarjoile se erikseen.

Vinkki! Kastike sopii hyvin myös muihin salaatteihin. Kannellisessa purkissa se säilyy jääkaapissa parikin viikkoa.

Aurinkoinen voimaruoka: meetvursti-munakas

aurinkomunakasAamiainen, välipala tai illallinen, tämä ruoka vie nälän mennessään ja antaa voimia. Täytteenä käytetty kevytmeetvursti tuo ihanaa suolaisuutta, täytteiden lisäämättä silti energialastia epäterveellisillä aineksilla. Sopii hyvin palautumiseenkin, urheilusta tai pitkään valvotusta illasta.

Tarvitset:
2 kananmunaa (mieluiten luomua)
2 rkl maitoa tai vettä
4 siivua kevytmeetvurstia
tomaatti
mustapippuria
2 rkl juustoraastetta
suolaa
1 rkl voita paistamiseen
(ruisleipää)

Tee näin:
1. Sekoita kulhossa kananmunat ja maito tai vesi sekaisin tasaiseksi seokseksi.
2. Sulata pieni nokare voita paistinpannulla ja lisää kananmunaseos.
3. Paista hetki, kunnes munakas näyttää melko jähmettyneeltä ja on lämmennyt kauttaaltaan.
4. Lisää päälle meetvursti, tomaattiviipaleet, juustoraaste, mustapippuri ja ripaus suolaa.
5. Paista vielä hetki, kunnes kananmunaseoksessa ei ole enää läpinäkyvää eli kypsentämätöntä munaseosta.
6. Tarjoile halutessasi voidellun ruisleivän päällä tai sellaisenaan.

Vinkki! Munakas maistuu hyvältä myös kylmänä eli sopii ruisleivän päälliseksi esimerkiksi evääksi työpaikalle.