Menu
A+ A A-

Säilö mansikat ja mustikat talteen: Näin tehdään hilloa

kesakurpitsahillo kk Arto HallakorpiHillo makeuttaa puuron, viilin ja jogurtin. Se maistuu ihanalta myös lettujen tai pannarin kanssa ja sitä voi käyttää täytekakkujen, muffinssien, pullan tai kääretortun täytteenä. Hillon aineksiksi sopivat niin marjat kuin hedelmät tai vaikka kesäkurpitsa, kuten kuvassa.
Mausta hillo haluamallasi mausteilla, mutta se sopii hyvin myös sellaisenaan. Makua antamaan voi joukkoon lisätä kanelitangon, sitruunaa tai neilikoita.

Tarvitset:
1 kg marjoja tai hedelmiä (esim. mustikka, vadelma, mansikka, puolukka, musta- ja punaherukka, karviaiset, pihlajanmarja, kirsikka, omena, luumu ja päärynä. Tai niiden sekoitus oman maun mukaan)
6 dl hienoa sokeria

Tee näin:
1. Laita ainekset paksupohjaiseen kattilaan ja anna seisoa tunnin ajan huoneenlämmössä.
2. Lämmitä seos kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia välillä sekoittaen. Kovakuoristen marjojen (esim. herukat, puolukka ja pihlajanmarja) joukkoon kannattaa listätä 3-4 dl vettä, jolloin hilloon tulee oikea koostumus.
3. Kuori hillon pinnalta vaahto lusikallla ja heitä pois.
4. Tölkitä hillo puhtaisiin purkkeihin. Täytä purkit aivan reunaan asti, sulje kansi ja anna jäähtyä. Säilytä jää- tai viileäkaapissa.
Vinkki 1: Käyttäessäsi hillosokeria, lisätään sokeri vähitellen kuumennettuun marjaseokseen ja keitetään 10-15 minuuttia. Anna hillon jäähtyä puolisen tuntia välillä sekoittaen, kuori vaahto ja tölkitä.

Kuva: Kotimaiset kasvikset ry / Arto Hallakorpi