Menu
A+ A A-

Näin säästät ruokamenoissa

 

Marian vinkit

Näin säästät ruokamenoissa

 

  • 1. Tarkista mitkä kaupat ovat esimerkiksi työmatkasi varrella.

 

  • 2. Osta perustarvikkeet 1-2 kertaa viikossa ennalta suunnitellun listan mukaan. Päivitä peruslistaa, niin pystyt arvioimaan ruokamenot helpommin ennalta.

 

 

  • 3. Tarkista tarjoukset esimerkiksi maanantaisin ja torstaisin Ruokamenot.fi -sivuilta, niin säästät vaivaa. Ma-ke -ilmoitukset päivittyvät yleensä sunnuntaisin, to-su tarjoukset keskiviikkoisin. Tarjouksissa olevat tuotteet eivät aina ole niitä edullisimpia tuotteita, vaikka tuotetta mainostetaan näkyvästi ja suurella kuvalla. Ruokamenot.fi etsii puolestasi ne oikeasti edulliset tarjoukset.

 

  • 4. Suunnittele viikon ruoat tarjouksessa olevien tuotteiden mukaan.

 

 

  • 5. Erittäin hyvät tarjoushinnat kannattaa hyödyntää ja ostaa isompi erä säilöön kaappeihin tai pakastimeen. Niistä saat hyvän hätävaran tiukkojen päivien varalle. Muista kuitenkin seurata säilyvyysaikoja, etteivät tuotteet ehdi pilaantua.

 

  • 6. Käy kaupassa hetkeä ennen sulkemista, niin pääset ehkä keskustelemaan hinnoista sellaisista tuotteista, joiden parasta ennen -päiväys alkaa lähestyä. Katso läpi myös kaupan -50% tuotteet läpi.

 

 

  • 7. Valmista ruokia isompi erä kerrallaan ja annostele muovirasioihin. Niistä saa hyvät eväät työpaikalle ja kiireisille päiville.

 

  • 8. Tee mahdollisimman usein ruokia tarjouksessa olevista raaka-aineista. Itse tehty ruoka on paitsi parempaa, myös terveellisempää ja paljon halvempaa kuin valmisruoat.

 

 

  • 9. Suunnittele ruoanlaitolle sopiva hetki etukäteen ja käytä kiireisinä päivinä apuna aiemmin tehtyjä ruokia sekä tarvittaessa valmisruokia.

 

  • 10. Käytä paljon sesongin raaka-aineita. Ne ovat edullisia ja taatusti tuoreita.

 

 

 

  • 11. Leikkelevoileipää tai välipalapatukoita edullisempaa on syödä välipalaksi annos aiemmin keitettyä mannapuuroa, piirasta, hedelmiä tai esimerkiksi pieni pasta-annos.

 

  • 12. Tee kimppakauppoja. Jokaista ruoanlaitossa tarvitsemaasi maustetta tai ainesosaa ei tarvitse ostaa yksin, usein pakkauskoot ovat niin suuria, että loppuannos ehtii pilaantua ennen parasta ennen -päiväystä. Sama ongelma on ystävilläsi, tee yhteistyötä.

 

 

  • 13. Hemmottele itseäsi. Ikuiseen kitsasteluun kyllästyy ja ainainen rahojen riittämisen miettiminen turruttaa. Tarjouksista voi bongata myös herkkuja. Esimerkiksi paahtoleivästä ja parista kolmesta ruokalusikallisesta mätiä saa aikaan luksusta ilman törsäystä.

 

  • 14. Joku saattaa vaipua lohtuajatteluun ja perustella ostoksiaan sillä, ettei halua tinkiä ruokaostoksista kun muissa asioissa joutuu jo näin tekemään. Silloin kannattaa uhrata hetki ja miettiä mitkä asiat tekevät onnelliseksi ja mitkä surkeaksi ja miten tekisi niissä oikeita valintoja. Säästä pieni hemmottelurahasto, joka voi kertyä niinkin pienistä asioista kuin palautuspulloista tai kadulta löytyneistä kolikoista.

 

  • 15. Jos mahdollista, kasvata itse yrttejä, vihanneksia ja hedelmiä. Säilö sato kun se on parhaimmillaan ja tee osasta ruokalahjoja ystäville.

 

 

  • 16. Jos herkutteluusi tai tapoihin kuuluu jokin kallis herkku, pienennä kulutustasi tai etsi joku yhtä hyvä mutta edullisempi.

 

  • 17. Ruoan parissa vietetään monia juhlia. Nyyttärit säästävät juhlan järjestäjän kukkaroa ja parhaimmillaan tarjoilusta jää itselle maisteltavaa vielä seuraaviksikin päiviksi. Jos haluat tarjoilla ruoat itse, kannattaa ehdottomasti suunnitella menu Ruokamenot.fi -sivujen tarjousten ja reseptien avulla, suuressa erässä tarjouksetkin tuntuvat isommin. Pyydä vieraita tuomaan omat juomat tai tarjoile vain alkoholittomia juomia. Lasten juhlissa maistuu parhaimmalta itse tehdyt tai tarjouksesta ostettu mehu, jotka tarjoillaan upeasta tarjoiluastiasta tai -pullosta.

 

 

  • 18. Älä mene nälkäisenä ruokakauppaan, niin vatsa ei valitse tavaroita ostoskärryihin, vaan sinä. Tee kuten ranskalaiset, pidä pähkinöitä tai pieni pala tummaa suklaata laukussa kiireisen päivän varalta.

 

  • 19. Jätä lapset kotiin kauppareissulta jos et jaksa pitää pintaasi olla ostamatta heidän bongaamia heräteostoksia. Liian usein näkee nälkäisiä ja väsyneitä lapsia väsähtäneiden vanhempien kanssa kaupassa.

 

  • 20. Tankkaa lapsi ennen kauppareissua. Pillimehu ja suklaapatukka sekä muut makeat välipalat saavat aikaan vain sokerihumalan ja ylivilkkaan veijarin. Opeta ostoslistan, tarjousten ja itse tehdyn ruoan salat myös lapsillesi, siitä on heille tulevaisuudessa suuri hyöty. Anna välillä lasten välillä vaikuttaa ja valikoida tarjousten väliltä omien mieltymysten mukaan.

 

 

  • 21. Mieti mitkä ruoka-aineet ehtivät huonontua jääkaapissa ennen kuin ne tulee syötyä. Osta pienempi erä tai mieti oletko ainut taloudessa, jolle kyseinen ruoka maistuu.

 

  • 22. Jos mahdollista, varaa ruoalle etukäteen budjetti. Nosta rahat talouskukkaroon tai pidä niitä erillisellä tilillä, niin huomaat paljonko ruokaan on rahaa jäljellä loppukuukautta kohti.

 

 

  • 23. Hyödynnä kanta-asiakkuudesta kertyvät pisteet ja bonukset. Melkeinpä sama mitä kanta-asiakkuutta suosii, kunhan muistaa näyttää kanta-asiakaskorttia joka kerta. Ota käyttöösi myös kaikki muut, esimerkiksi sähkölaskuista, myönnettävät kanta-asiakaspisteet.

 

  • 24. Varaa koululaiselle valmiiksi hyviä, helppoja ja edullisia välipaloja sekä aika-ajoin myös erityisherkkuja. Mieti erityisen tarkasti minkälaista välipalaa pitäisi olla tarjolla jos tapana on tuoda myös kavereita jääkaapille. Valmiit välipalavanukkaat, leikkeleleivät, murot ja välipalapatukat käyvät kalliiksi kukkarollesi. Älä kokkaa kuitenkaan itseäsi kuitiksi, vaan varaa tarjouksista helposti lämmitettäviä valmisruokia lisäksi.

 

  • 25. Tunnista huomio-allergikko. Allergia on lääkärin allergiatesteissä toteama yliherkkyys, joka voi olla kaikkea vakavan allergisuuden ja yliherkkyyden väliltä. Lääkärin ohjeita noudattamalla, ei liioittelemalla, pääsee tasapainoon itsensä kanssa eikä aiheuta lisäkuluja erityisten ruokavalintojen vuoksi. Tutkimusten mukaan yllättävän moni suomalainen ilmoittaa olevansa allerginen useammalle ruoka-aineelle kuin mitä todellisuudessa on. Syynä saattaa olla esimerkiksi aikuisen tai lapsen huomion tarve. Moniallergikko saattaa olla oikeasti todettu allergiseksi vaikka 3-5 ruoka-aineelle, mutta ajautuu itse sattumuksien kautta kasvattamaan listaa tolkuttomasti. Syy on hyvä tunnistaa ja hakea siihen apua ja ratkaisua.

 

  • 26. Yhteiset ruoka-ajat aina kuin mahdollista. Kunnon lounas ja illallinen on edullisempaa kuin välipalojen popsiminen pitkin päivää. Lisäksi se antaa mahdollisuuden pysähtyä rentoutumaan ja seurustelemaan päivän tapahtumista kotona tai työpaikalla.

 

  • 27. Vaihda osa kalliista ruoka-aineesta edullisemmalla. Vaihda osa kermasta maitoon ja lisää tarvittaessa hippunen vehnäjauhoja huolehtimaan sakeudesta. Tai korvaa osa lihasta vihanneksilla ja kalliimmasta kalasta osa vaikka edullisella seillä.

 

  • 28. Korvaa viikkorahat pienemmällä. Saavutettua etua pidetään peruuntumattomana, mutta aina voi kokeilla ja etenkin "ensineuvotteluiden" tultua eteen kannattaa miettiä mikä on oikea viikkoraha nuorelle. Kympin tai parinkymmenen euron karkkiraha viikossa tekee hallaa niin kukkarollesi kuin nuoren ruokavaliolle ja kasvun aineksille. Ajaisiko saman asian esimerkiksi karkkipussin kokoinen viikkoraha ja vastaleivotut pullat?

 

 

  • 29. Runsas rahankäyttö ruokaan näkyy yleensä niin terveydessä kuin kukkarossa. Hemmottelu, ylellisyys ja hyvänolontunne syntyy myös paljon muusta. Onnistuminen ruokamenoissa ja ruoanlaitossa tuo hyvää oloa ja tunteen, että on omien asioidensa hallinnassa. Ruokaperinteiden kokeilut luovat tunnetta omiin juuriin, ovat ne sitten suomalaisuudessa kuin muualla.

 

  • 30. Leipiintyminen ruoanlaittoon ja makuihin on vaarallista puutumista. Kun ideat ovat kateissa, tee makumatkoja. Viikon makumatka voi olla mieleenpainuva ja loistohetki lapsillekin. Kokeile eri maiden makuperinteitä, aina sen ei tarvitse olla edes kallista. Myös erilaisilla kattauksilla, pick-nickeillä ja eväsretkillä arkeen tulee jännää kokemusta.

 

  • 31. Poimi ja vertaile reseptejä netissä. Keittokirjat ovat ihana keräilykohde, mutta reseptejä voi keräillä myös netistä ja paljon halvemmalla. Saatavilla on loputtomat määrät makuja eri puolilta maailmaa.

 

  • 32. Kevyttuotteet on kehitetty painonhallintaa varten, mutta pikkuhiljaa niistä on tullut kattavin osa valitsemistamme tuotteista - kallis sellainen. Kevyttuote ei aina ole edes maineensa mukaisesti kevyt. Rasva saattaa olla korvattu ylettömällä sokerilla ja sokeri makeutusaineilla ja lisäaineilla. Pysähdy miettimään saavatko ostamasi kevyttuotteet sinut kevyemmäksi, vai olisiko ratkaisu jossain muissa ruokavalinnoissa tai elämäntavoissa. Pahimmillaan kevyttuotteilla täytetty jääkaappi on myös kasvavassa iässä olevan nuoren ruokalaari, joista ei varmasti kerry rakennusaineita luustolle ja lihaksille toivotulla tavalla. Runsas lisäaineiden syömisen sanotaan myös heikentävän vastustuskykyä sairauksille. Suomen ravitsemussuositukset suosittelevat välttämään esimerkiksi eläinrasvoja ja suolaa. Suositukset tehdään suomalaisten keskiarvotulosten mukaan. Jos kuulut riskiryhmään, noudata ihmeessä suosituksia. Jos et, ei sinun tarvitse noudattaa suosituksia samalla tarkkuudella.

 

  • 33. Kissat ja koirat, rakkaat lemmikkimme, syövät helposti kalliimpaa ruokaa kuin me. Pieniin maukkaisiin annoksiin pakatuissa ruoissa on huimat kilohinnat. Jatka ostoruokia kotiruoalla, se on monen eläinlääkärin mielestä hyväksi lemmikille ja auttaa ehkä pitämään allergioita loitolla.

 

  • 34. Työpaikkaruokailuun voi upota yllättäviä summia, 5-10 euroa joka päivä koko vuoden. Kotona ruokaa laittaessa on helppo pakata rasioihin ruokaa myös töihin otettavaksi. Varaa lisäksi mukaan alkuviikosta leipää, levitettä ja vaikkapa tomaatteja koko viikon varalle. Pelkistä leivistäkin syntyy monipuolisia lounaita. Ruisleipä hampurilaisen tapaan koottuna ja jogurtti jälkiruoaksi on oikea makuelämys. Pastasta syntyy herkullisia salaatteja, jotka maistuvat kuumentamattakin ihanilta. Yksin ei ole mukava syödä, joten houkuttele työkavereita mukaan säästökampanjaan. Perustakaa vaikka oma ruokapiiri työpaikalle.

 

  • 35. Jos ruokaa ei voi pakastaa tai muuten säilöä pidempään, osta juuri se määrä mikä on oikea menekki taloudessa. Mieluiten hieman alle arvion kuin yli. Joissain tarjouksissa myyntierä on suuri ja siitä johtuen ehkä hintakin alhainen. Jos ei kulutus vastaa sitä millä tahdilla ostos pitäisi nauttia ravintona, älä osta.
  • 36. Seuraa tarjouksien yksikköhintoja. Vain 0,99 euron hinta voi tarkoittaa tuotetta, jonka kilohinta voi olla vaikka 350 euroa. Pakkauskoko on kauppiaille yksi tapa tehdä parempaa tulosta.
  • 37. Suuri kuva ja suuret numerot eivät ole vielä lupaus edullisesta hinnasta. Meidät on vain opetettu uskomaan niin. Usko pois, välillä kyse on jopa ovh-hintaisesta tuotteesta.

© Ruokamaailma.fi

Kommentit  

 
+3 #8 jahasGuest 16.02.2013 18:25
Meidän koira aikanaan söi kotiruokaa ja lisänä vain eläinkaupan papanoita. Kaupan ruuissa on paljon pahaa kuten lisäaineet ja väriaineet. Onko raakaravinto sitten parasta? Eihän luonnossakaan eläimet syö mitään keitettyä / paistettua, niin miks niiden pitäs vetää jotain kypsennettyjä porkkanoita??? Koiran hampaat on tehty raateluun, joten antakaa niille lihaa ja oikeita luita....
Ilmoita ylläpidolle
 
 
+1 #7 allergioistamyrskylintu 09.04.2012 15:26
Täytyypä kommentoida alaan perehtyneenä tuota allergia-asiaa. Allergiaa ei todeta kuin poikkeustapauks issa testeillä. Diagnoosi tehdään ns. välttämis-altis tus-kokeilla. Jos epäilynä on vaikkapa maito, toimitaan näin: viikko ilman maitoa - katosivatko oireet? Maito takaisin käyttöön - palasivatko oireet? Usein ei sen kummempia testejä tarvita, jos epäilyn kohde on riittävän selkeä. Jos taas ollaan ihan "pihalla" mahdollisesta oireiden aiheuttajista, voidaan testejä tarvitakin. Silloinkin niihin tulee suhtautua vain ns. neuvoa antavina. Jos testissä omena nousee positiiviseksi, mieti auheuttaako omena oireita käytännön elämässä. Jos ei, et ole allerginen, vaan kehosi on vain joutunut tekemisiin omenan kanssa ja herkistynyt sille. Summa summarum: allergiatestit ovat vain apuväline, valtaosa allergioista voidaan bongata ilman niitä.
Ilmoita ylläpidolle
 
 
+2 #6 VS: Näin säästät ruokamenoissaElliNoora 16.11.2010 15:40
Lainaus mima:
kun eläimen ruoassa on laatu kohdillaan, kulutuskin on pienempi, ja eläin terveempi. 8)


Samaa ajatusta voisi soveltaa ihmisellekin! Niin kovin useat panostavat kotieläinten ruokaan, mutta omalla lautasella on mitä sattuu.
Monipuolisuus, säännöllisyys ja kohtuus - niillä perusasioilla pääsee pitkälle.
Ilmoita ylläpidolle
 
 
-2 #5 todellakin arveluttavaamima 14.05.2010 15:54
täysin samaa mieltä Sapiensin kanssa. kotiruoka ei riitä eläimelle! siinä on ihan väärä ravinto-aine koostumus. kotiruoalla ei saa kuin ylipainoisia ja puutostiloista kärsiviä eläimiä. ja samat sanat markettien luokattoman huono laatuisille halparuuille. kun eläimen ruoassa on laatu kohdillaan, kulutuskin on pienempi, ja eläin terveempi. 8)
Ilmoita ylläpidolle
 
 
+2 #4 Koirien tosi terveellinen herkkuruokaRiitta 30.12.2009 15:38
Olen kasvattanutkin koiria, ja tämä on ihaninta, mitä koirat tietävät. Ja keitettäessä haisee kauhealle, joten kannattaa tehdä iso satsi kerralla, tai kokata ulkogrillin keittimellä:

- Naudan mahaa (saa pakastettuna ainakin hyvin varustetuista lemmikkieläinkaupoista)
- Luonnonriisiä, keitettynä, valmiina suunnilleen saman verran kuin lihaa
- Pari porkkanaa raastettuna (laitetaan loppuvaiheessa, ne kuidut!)
- Öljyä, 2 kg annokseen noin desi, pulskalle koiralle vähemmän

Koirat rakastaa! Mutta se haju..
Ilmoita ylläpidolle
 
 
+5 #3 Typeriä ollaan oltukaurahattu 17.12.2009 09:27
Lainaus Sapiens:
Lemmikkien ruoan ostaminen marketista on yleensäkin typerää, saati sitten kotiruoan syöttäminen eläimille.
-------
Typerää ottaa eläintä ensinkään jos ei ole varaa ruokkia sitä, tai on niin pihi ettei halua panostaa siihen ruokaan.

Meillä oli ennen koira jolle ei koskaan annettu mitään muuta ruokaa kuin "kotiruokaa" -> tähteitä. 17 vuotiaana kuoli eikä ollut kertaakaan ollu eläinlääkärissä . Asuttiin tosin maalla ja kissatkin söivät mitä tahansa, enimmäkseen hiiriä (ja varmaan jokunen lintukin meni).
Ilmoita ylläpidolle
 
 
-1 #2 Kotiruokaa meilläkinfurry 16.12.2009 23:41
onko kenelläkään hyviä ohjeita? Meidän ruokaa syövät, jatkan aina tarpeen mukaan milloin milläkin, mutta voisihan sitä kokata ihan vartavasten kissalle ja koirillemme.
Ilmoita ylläpidolle
 
 
-3 #1 Arveluttavia vinkkejäSapiens 16.12.2009 22:57
Lemmikkien ruoan ostaminen marketista on yleensäkin typerää, saati sitten kotiruoan syöttäminen eläimille. Eläinlääkäri, joka kotiruokaa hyväksi kissoille ja koirille väittää, on väärässä. Kannattaa perehtyä lemmikkien ravinnontarpees een, ja siihen mistä ravintoaineista ruoan tulee koostua. Esim. kissan ravinnon pääaineet ovat proteiini ja rasva, koira ei tarvitse viljatuotteita lainkaan.

Ennemmin syöttää laadukasta ravitsemukselli sesti lemmikille sopivaa ruokaa ja säästää eläinlääkärikul uissa (ruoansulatuson gelmat, virtsakivet jne.). Tulee varmasti halvemmaksi pitemmälle ajateltuna, jos sen nyt perusteluksi perheenjäsenen terveydestä kelpaa. Typerää ottaa eläintä ensinkään jos ei ole varaa ruokkia sitä, tai on niin pihi ettei halua panostaa siihen ruokaan.
Ilmoita ylläpidolle