Menu
A+ A A-
  • Kategoria: Uutiset

Aina ei ehdi tekemään ruokaa, mikä avuksi?

kuva5Aivan aluksi sanottakoon, että tämä ei ole mainos, enkä saa tästä mitään vastinetta ko. yritykseltä. Maaliskuu oli yrityksessämme erityisen kiireinen, etenkin loppua kohti. Silloin on otettava kaikki konstit käyttöön, jotta kiireiset ihmiset saavat silti hyvää ja ravitsevaa ruokaa syödäkseen. Kiireessä on erityisen tärkeää tankata hyvällä ruoalla.

Minulle oli ahkerasti soittanut myyjä Keittiökaveri-yrityksestä, joka toimittaa valmiita ruokakasseja reseptien kera. Vastaavia yrityksiä on muitakin, mutta en ole niitä(kään) ehtinyt kokeilemaan. Ensimmäisestä viikosta oli tarjolla edullinen tarjouskin. Nyt oli sopiva hetki tarttua tähän tarjoukseen ja siitä kasvoikin kaikkiaan neljän viikon jakso.

Ruokatarvikkeet olivat tuoreita, erittäin hyvälaatuisia ja reseptit mukavasti erilaisia kuin omat. Viikon menu käsitti yleensä pari kanapäivää, yhdet kalasta ja lihasta sekä yhden vegepäivän. Erityisen mieleisiä olivat tomaattikeitto pavuilla, kartisanjauhelihaperunapaistos sekä katkarapupasta.

Valmiiksi mietitystä kauppakassista ja valmiista, erittäin selkeästi kirjoitetusta reseptistä syntyi jouhevasti ruoat neljälle. Meillä on Herbien ansiosta paljon tuorevihanneksia tarjolla, joten niitä kertyi ehkä enemmän kuin tarpeeksi, mutta parhaamme teimme, ettei mitään jäisi hukkaan. Kiitos näistä viikoista Keittiökaveri, varmasti palaan taas kun tiedän itsellä olevan kiireistä. Katso kuvat alla.

Vaikka Ruokamenojen kotisivujen päivityksissä on ollut hiljaisempaa, jaan ruokakuvia ja -vinkkejä Ruokamenojen Instagramissa lähes päivittäin eli siellä riittää menoa aina. Joko olet seuraaja?

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myösTwitteristäPinterestistäGoogle+ -sivuilta ja Instagramista.  #ruoka ja juoma.

kuva6

kuva4

kuva3

kuva2

kuva1 kopio