Menu
A+ A A-

Ruokamenot.fi juhlii 11-vuotispäivää!

koyhat ritarit kopioEnsimmäinen artikkeli syntyi tasan 11 vuotta sitten, sivusto avattiin hieman myöhemmin. Arvaatko mikä on kaikkien aikojen haetuin ohje? Paljastan sen alla. Se ei ole kuvan herkku, mutta sinne päin.

Tässä tarina siitä, miten Ruokamenot sai aikoinaan alkunsa:

Ruokamenojen tarina

Alunperin tämä blogi sai alkunsa, kun halusin tallentaa isovanhempieni perinnereseptejä. Toinen sukuhaara on Karjalasta, toinen Porvoon saaristosta, Tove Janssonin asuttaman Klovharunin läheltä. Anopiltakin opin monta keittiöniksiä ja reseptiä, hän on puolestaan Pohjanmaalta.

Lapsiperheen arjessa kuluu ruokaan huomattavia summia ja siksi halusin suunnitella ruuat myös taloudellisesti - siitä on nimi Ruokamenot saanut alkunsakin. Ajan mittaan on mukaan tullut ruokamatkoja joko matkustaen tai reseptejä kokeillen ja nyt on tarjolla lähes 1 500 reseptiä ja ruokavinkkiä.

Urheilevien lasten äitinä ja terveystoimittajana oli oikea ravinto niin tankkaus- kuin palautusvaiheessa tärkeitä asioita, niistä koostin myös tietopaketteja.

Blogi on perustettu vuonna 2009 eli täytimme tänä vuonna 10 VUOTTA ja ensimmäinen artikkeli kirjoitettiin jo 5.11.2018! Tervetuloa selaamaan perheemme keittokirjaa osoitteessa www.ruokamenot.fi. Löydät meidät myös instasta, fb:stä ja twitteristä.
Anne Stolt / Ruokamenot.fi

psst. Vastaus: mikä on Ruokamenot.fi luetuin ja haetuin ohje: Näin teet kermavaahdon!

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä.  #ruoka ja #juoma.

Päivän ravintovinkki: ihonhoito ja ravinto

kookosIho-ongelmien kanssa taistelevien kannattaa kurkistaa mitä lautaselle laittaa. Kookosöljy sopii ihonhoitoon ulkoisesti käytettynä. Alla muita iholle hyödyllisiä ainesosia.

Tarkat määrät voi tarkistaa Finelin palvelusta, jossa voi tarkastella mistä kutakin vitamiinia saa.

A-vitamiini (maksa, maitotuotteet, ravintorasvat ja kasvikset)
B-vitamiini (maksa, kala, liha ja maito)
C-vitamiini (kasvikset, hedelmät ja peruna)
E-vitamiini (kasviöljyt, täysjyvävilja ja pähkinät)
D-vitamiinit (kalat, vitaminoidut maitotuotteet, margariinit ja kasvirasvalevitteet, muista myös d-vitamiinilisä)
Sinkki (täysjyvävilja, pähkinät ja naudanliha)
Myös kollageeni, alfalipoiinihappo, resveratrol, viherjauheet, maitohappobakteerit ja hivenainevalmisteet ovat iholle hyväksi.

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä.  #ruoka ja #juoma #iho #ravinto #vitamiinit
Kuva BigstockPhoto, lähde Fineli.fi

Happy halloween - reseptejä kurpitsalle

kurpitsa pumpkinKurpitsa on nyt sesonkiruokaa ja siitä saa vaikka mitä, katso alla esimerkiksi nämä vinkkilinkit. Hakusanalla 'kurpitsa' löytyy runsaasti reseptejä myös kesäkurpitsalle. Yhdestä kurpitsasta riittää moneen.

Kurpitsan siemenien paahtaminen

Kurpitsakakku

Kurpitsapiirakka

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä.  #ruoka ja #juoma. #kurpitsa #halloween #resepti #recipe #pumpkin

Näin tehdään itsetehty viili

viiliJos talous on tiukassa tai tykkäät viilistä, kannattaa viiliä tehdä itse. Tarvitset vain yhden kaupasta ostetun viilin sekä maitoa. Jos ilmassa on ukkosta, ei viili kuitenkaan tekeydy, joten säätiedotuksia kannattaa seurata.

Katso itsetehdyn viilin ohjeet täältä.

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä.  #ruoka ja #juoma. #itsetehty #viili #resepti #ruokamenot #saastaminen Kuva BigstockPhoto

Viikonlopun helppo leivonnainen - pasteijat

pasteijatValmiista voitaikinalevyistä saa helposti tehtyä pikapizzapohjan tai vaikka näitä lihariisipasteijoja. Parempia ja kevyempiä tulee, kun ensin kaulii ne ohuiksi. Lidlistä näytti saavan Myllyn Paras taikinapaketteja eurolla, joten edullisia herkkuja ovat. Lihan tilalle sopii myös esimerkiksi kypsennetty lohi.

Katso lihapasteijoiden resepti täältä.

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä.  #ruoka ja #juoma. #lihapasteija #leivonta #resepti #recipe #valmistaikina #myllynparas

Voittajaresepti - kesäkurpitsa-broiler rotolinit

Rotollinit kesakurpitsaOlen osallistunut vain kerran reseptikilpailuun, näillä rotolineilla tuli palkinto.Ehkä tänä perjantaina herkutellaankin näillä, eivät ole edes vaikeita tehdä, mutta hurjan hyviä. Herkut vain kääritään kesäkurpitsasiivuihin.

Katso resepti täältä.

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä.  #ruoka ja #juoma. #broiler #kesakurpitsa #choricho #rotolini

Päivän ravintovinkki: proteiineja ja hyviä rasvoja

Avocado-toastAvokado ja uppomuna tai 6-7 minuuttia keitetty kananmuna on oikea energiapakkaus. Erinomainen välipala tai kevyt työpaikkalounas. Leiväksi vielä kokojyväleipää tai 100% kauraleipää. Uusi suosikkini on Fazerin pehmeä puikula. Kevyesti paahtamalla ehkä vielä parempaa.

Miten tunnistat onko avokado kypsä?

Oikean kypsyyden omaava avokado on hieman pehmeä, mutta vielä napakka. Puristaminen saa kuitenkin avokadon kypsymään nopeammin, joten parempi tapa on irrottaa sen kanta. Jos kanta irtoaa helposti ja sen alta paljastuu vaaleanvihreää avokadon lihaa, on se sopivan kypsä.

Entä miten avokadon saa kypsymään nopeammin?

Jos kuitenkin tuli valittua liian raaka, laita avokado folion tai muovipussin sisään kypsymään huoneenlämpöön. Sujauttamalla omenan mukaan, kypsyy se vielä nopeammin.

Voiko avokadon siemenestä kasvattaa huonekasvin?

Peitä siemen puoliksi kosteaan multaan tai liota pari päivää sitä ensin vedessä. Kasvi itää hitaasti, mutta alkuun päästyään kasvaa vauhdilla.

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä. 

#ruoka ja #juoma. #avokado #avocado #kananmuna #proteiini #valipala #tyopaikkalounas #leipa #fazer Kuva BigstockPhoto

Hävikkiä vastaan: 4 suloista omenapiirakkaa

Apple-PiesLeivonnaisista saattaa jäädä viimeiset palat syömättä, jolloin voi olla hyvä tehdä täsmäannoksia. Neljä pientä piirasta häviävät varmasti ja ne ovat käteviä myös pientalouksille.

Omenaa voi asetella piiraan päälle monin tavoin, ehkä tällä kertaa punertaviksi ruusuiksi. Reseptin löydät täältä.

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä. #ruoka ja #juoma #omena #satokausi #leivonta #resepti #apple #recipe. Kuva BigstockPhoto

Sunnuntain pikaresepti: pehmeä ja herkullinen kauraleipä

KauraruudutTuoreen leivän tuoksu, siitä on sunnuntait tehty. Tätä leipää ei tarvitse edes käsin vaivata, riittää kun sekoitat kauhalla, silti siitä tulee ihanan kuohkea ja pehmeä. Aina kun kaupan leivät alkavat kyllästyttämään tai leipä pääsee yllättäen loppumaan, laitetaan tämä peltileipä uuniin. Leipä sisältää lähes puolet kauraa, joka on myös sen oikein hyvä ominaisuus - maun lisäksi. <3

Katso nopean leivän resepti täältä.

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä. #ruoka ja #juoma. #leipa #leivonta #itsetehty #kauraleipa #resepti

Shared plate, nachopelti illanistujaisiin

Nachos-With-BeefTämä herkku syntyy hetkessä: paista jauheliha, levitä nachoslastut pellille, päälle juustoraastetta. Tästä tuli legenda lasten kaveri-iltojen tarjoiluna ja maistuu muuten ihan meille aikuisillekin leffaillan naposteluksi, peli-iltoihin tai illanistujaisissa tarjottavaksi.

Katso resepti täältä.

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä. #ruoka ja #juoma #nacho #illanistujaiset #ruokatarjoilu #ruokamenotfi Kuva BigstockPhoto

Tekeekö mieli sushia, näin teet itse nopeasti

sushiJos sushin himo iskee, on tämä resepti helpotus jos ei halua ravintolaan tai ostaa sushilaatikoita kaupasta. Viattoman oloiset tonnikalasushit ovat makujen jättiläisiä, kaikkea ei malta edes tehdä kääröksi vaan päätyy suuhun sellaisenaan.

Katso ohje täältä.

Käy tykkäämässä meitä Facebookissa tai Instassa, niin saat vinkit aina heti tuoreeltaan. Helppo tapa säästää rahaa ja syödä hyvin. Löydät meidät myös Twitteristä ja Pinterestistä.  #ruoka ja #juoma #sushi #diysushi #teeitsesushi #ruokamenotfi Kuva BigstockPhoto

Evstekysely END-->